2019-10-30T09:36:08+02:00 Blog Integration Feed Generator https://nobody.vuodatus.net/ nobody https://nobody.vuodatus.net/

täysi kuu valtasi suuren osan taivaasta ja hehkui kirkkaana,
se teki oloni levottomaksi.
olin väsynyt edellisen yön suudelmista, makeudellaan ne olivat taas saaneet pääni pyörälle
mutta kitkerä jälkimaku sai minut taas heräämään todellisuuteen.
tänä aamuna huuleni olivat vain rohtuneet auki jääneen ikkunan takia ja lakanat olivat viileät koska et ollutkaan jäänyt uneen asti.
uni ei päässyt sisääni tänään, se ei saanut tyhjennettyä päätäni ajatuksista ja rentoutettua koko kroppaa.
päinvastoin. jännittäen kehoni lähes jokaista lihasta, odotin jotain, tuijottaen kuuta.
kenties luulin että se antaisi ne vastaukset joita kaipasin, piirtäisi ne kuvina taivaalle ja maalaisi väreillään.
tai kirjoittaisi hennosti sanoilla sillan kysmyksistä vastauksiin.
kuuntelin tarkasti, ihan kuin kuu laulaisi minulle ennustuksen.
kietouduin yhä tiukemmin lakanoihin jotka viileydellään nostivat ihon kananlihalle, pian olin niin solmussa lakanoiden keskellä etten löytänyt tietä ulos.
olin loukussa. yksin lakanoiden välissä, ajatuksieni, kysymysteni kanssa. ilman vastauksia. ilman sinua.
vain kuu katseli minua, osoittaen ripauksen sääliä.
ei se minulle mitään kertonut,
valvotti vain,
koko pitkän yön.

(eilen oli harvinaisen sekava ilta taas vaihteeksi. ja tänä yönä en saanut nukuttua silmäystäkään. johtuen ehkä täysikuusta, en tiedä. haluan sen pojan viereeni, lämmittämään lakanani..)
]]>

2005-09-18T05:13:00+03:00 2019-10-30T09:35:29+02:00 https://nobody.vuodatus.net/lue/2005/09/taysikuu nobody https://nobody.vuodatus.net/

Ennen tähtien lailla tuikkineet silmät ovat menettämässä hehkunsa, kyynelistä lasittuneina ne eivät enää näe kaikkea tapahtuvaa. Ne eivät enää edes tahdo nähdä, se pahin on jo tapahtumassa.
Ei ole enää sitä lämmintä syliä joka oli valmiina halaamaan kun oli paha olla, eikä niitä kauniita sanoja ja kiitoksia joita kuulin usein.
Yhteiset muistot pyyhkiytyneet nopeammin kuin muutama silmänräpäys. Kuinka en edes huomannut niiden haalistuneen ja haurastuneen. Kun viime hetkellä koitin käsin kosketella niitä hellästi, ne haparoivat vain kylmää lasia ja lopulta särkyivät sirpaleiksi käsiini, meidän muistomme.
Usein iltaisin poikkean siihen puistoon ja keinun hetken, toivoen että jonain iltana löytäisin sinut sieltä, meidän muistomme koottuna ja kestävänä. Toivoen että tulisit ja pyyhkisit ikävän kyyneleet poskiltani ja lupaisit ettei minun tarvitsisi enää pelätä menettäväni, enkä enää koskaan olisi yksin.
Ehkä jonain iltana sydämeni lähettämät viestit pääsevät perille ja ymmärrät kutsun ja saavut taas luokseni. Silloin voisimme aloittaa kaiken alusta, siellä samassa puistossa.

'I really feel, that I'm losing my best friend. I can't believe, this could be the end. It looks as though you're letting go and if it's real, well I don't want to know. As we die, both you and I
with my head in my hands I sit and cry. It's all ending , I gotta stop pretending who we are..
You and me, I can see us dying.. are we? '

(Tajusin juuri että olen tosiaankin kasvamassa erilleen ihmisestä joka on ollut minulle sanoinkuvaamattoman tärkeä. Kaipaan niin suunnattoman kovasti. En vain tiedä mitä tehdä. Kai se vain on niin että asiat ja ihmiset muuttuvat, eikä sille voi tehdä mitään. Mutta vaikka tuo kyseinen ystävä olisi kuinka kaukana niin koskaan en kykene unohtamaan enkä lakkaamaan välittämästä. Haluaisin sanoa tälle pojalle että hän on minulle yksi elämäni tärkeimmistä ihmisistä ja etten tahdo enää mennä sinne puistoon yksin, ikävöin.)
]]>

2005-07-08T12:06:00+03:00 2019-10-30T09:35:31+02:00 https://nobody.vuodatus.net/lue/2005/07/i-cant-believe-this-could-be-the-end nobody https://nobody.vuodatus.net/

Se oli luultavasti elämäni pisin puolitoista tuntia. Odotimme vain ja pystyin haistamaan ja tuntemaan painavan jännityksen ilmassa. Kaikkien sydän tykytti ja kun musiikki viimein alkoi kiljuminen sai tärykalvoni helisemään, en kuullut omaa huutoani muiden seasta. Musta verho oli laskettu eteen joten emme nähneet mitä sen takana tapahtui tai tapahtuiko siellä vielä mitään. Odotimme vain koska se jännityksen laukaiseva hetki tulisi, jolloin tuo verho repäistäisiin alas ja sen takaa paljastuisi se mitä olimme tulleet katsomaan, kuuntelemaan ja minkä takia jännitimme. Musiikki oli piinaavaa ja sai ainakin minun ihollani jännityksen kylmät hikipisarat kihelmöimään.
En voi sanoin kuvailla millainen olo tuli kun yhtäkkiä, ilman pienintäkään varoitusta, verho tippui lavalle leijuen. Unohdin hetkeksi jopa hengittää. En tiennyt mitä tehdä, tuijotin vain suu auki eteeni. 'onko tämä totta, onko hän oikeasti tuossa, vain muutaman metrin päässä minusta'.
Musiikki jatkui nyt mukaan tuli myös laulu. Tajusin rintaani pakottavan ja vedin syvään henkeä. Toisten ihmisten rynniessä, kiljuessa ja töniessä havahduin ja tajusin että se oli kuin olikin totta. Näin edessäni miehen josta olin vain lukenut juttuja niin paljon kuin mahdollista, kauhistellut tämän elämää ja katsellut julisteista hänen kasvojaan jotka olivat meikattu ja muokattu lähes tunnistamattomaksi. Siitä hetkestä olin haaveillut niin kauan jo ja nyt se oli ajankohtainen.
Muutaman kappaleen jälkeen pääsin jo muun villiintyneen yleisön mukaan ja aloin imeä itseeni musiikin lähettämää energiaa ja tunnetta. Tunne oli uskomaton. Vaikka ympärillä oli tuhansia ihmisiä, en huomannut kuin itseni ja hänet siellä muutamien metrien päässä korkealla lavalla, meikattuna laulaen.
Hänen esiintymis aikansa oli elämäni nopein tunti. Olisin halunnut sen jatkuvan paljon kauemmin koska olin odottanut sitä siitä asti kun olin kuullut hänen tulevan Suomeen vierailulle. Ennen kuin tajusinkaan olin jo junassa istumassa ja tulossa kotiin päin. Olin kuin ekstaasissa, en vain saanut taottua päähäni sitä tosi asiaa että olin nähnyt tuon miehen aivan edessäni.
Kotiin tultuani katsoin seinälle jota koristi tuon miehen juliste, katsoin sitä ja naurahdin. Ei se juliste merkinnyt enää mitään siihen verrattuna että olin katsonut tuota miestä silmiin muutamia tunteja aikasemmin. Mutta kokemillani muistoilla sain julisteeseenkin jonkinlaisen elon kipinän. Juuri ennen kuin suljin silmäni mennäkseni nukkumaan, vaikka olikin jo aikainen aamu, minusta tuntui hetken kuin tuon julisteen mies olisi iskenyt silmäänsä ja hymyillyt sitä pelottavaa mutta houkuttelevaa hymyänsä. Viimein nukahdin hieman samankaltainen hymy omilla huulillani.

(marilyn manson oli provinssirockissa 18.6.2005)
]]>

2005-06-21T15:12:00+03:00 2019-10-30T09:35:33+02:00 https://nobody.vuodatus.net/lue/2005/06/unesta-todeksi nobody https://nobody.vuodatus.net/

Löysin itseni taas valahtaneena kylmälle kaakelilattialle.
Kylmä vesi pisteli kuin tuhannet, ohut kärkiset mutta sitäkin terävemmät neulat.
Ehkä sillä kylmällä vedellä koitin jäädyttää myös tunteeni jotka roihusivat liekeissä.
Aluksi kylmästä värissyt kehoni ei enää tuntenut kylmyyttä, se oli jo osa sitä,
aivan niin kuin ne kyyneleet jotka olivat muuttuneet jääksi.
Pelästyin, että jäätyneet kyyneleet jäisivät ihooni kiinni ikuisiksi ajoiksi,
muistoksi siitä kaikesta.
Kiersin nopeasti hanaa toiseen suuntaan ja näin höyryn kohoavan kattoa kohti.
Se oli houkuttelevan näköinen. Se huokui lämpöä pidemmänkin matkan päähän.
Mutta sen valuessa suoraan iholleni se suorastaan poltti,
se sulatti jäiset kyyneleet ja vei ne mukanaan jonnekin syvälle pimeyteen.
Iho punoitti kauttaaltaan ja sitä poltteli,
aivan kuin sinun katseesi oli tehnyt.
Katse joka oli täynnä intohimoa ja välittämistä,
mutta yhtäkkiä se katse olikin muuttunut tyhjäksi.
En löytänyt sieltä enää sitä palavaa kiihkoa.
Ajan kuluessa iho oli taas tunnoton,
toisin kuin sinun kuuman kosketuksesi jäljiltä, silloin se muisti tunteen vielä tunteja
ja päiviä myöhemmin ja janosi lisää.
Mutta ilman uusia kosketuksia se tunto häviäisi,
merkkisi haihtuisi kehostani,
enkä enää tuntisi läsnäoloasi,
niin kuin en tuntenut valuvaa vettäkään ihollani.
Turhautuneena suljin hanan ja nousin hatarin askelin lattialta.
Pyyhkeen koskiessa ihoani,
tunsin sen.
Iho oli sittenki arka siitä veden lämmöstä,
se tunsi sittenkin.
Silloin tiesin että sinun kosketuksesi jättäneet punaiset polttojäljetkään eivät katoaisi,
enkä unohtaisi niitä.
Enkä sitä kuumaa ja viekottelevaa hengitystäsi kaulallani.
Niitä hetkiä tulisi vielä lisää.

hmm.Tajusin tuossa muutama päivä sitten olevani ihastunut. (Minulla on edelleen tunteita poikaa kohtaan josta olen kirjoittanut, ehkä tosin hieman epäsuoraan mutta tämä uusi ihastus taitaa tarkoittaa sitä että olen pääsemässä yli.) Olen ihastunut poikaan jonka kosketuksen olin jo melkein unohtanut, siitä oli jo niin kauan. Mutta muutama päivä sitten tunsin sen taas kihelmöivänä ihollani, huulillani. Se sai muistot pintaan. En vain tiedä miten tästä eteenpäin. Pelottaa kovasti koska olen pettynyt niin monesti.
]]>

2005-06-16T20:04:00+03:00 2019-10-30T09:35:36+02:00 https://nobody.vuodatus.net/lue/2005/06/kosketuksen-polttomerkki nobody https://nobody.vuodatus.net/

Katkaisit siipeni kesken lennon ja sait minut putoamaan polvilleni.
Polvet ja kämmenet loukanneena, tumman punaisista naarmuista värjäytyneenä makasin maassa.
Kävelit ylitseni, liaten koskematonta vartaloani verhoavan viattomuuden valkoisen vaatteen,
aneluistani huolimatta.
Syljit rumia sanoja ilmaan kuin manauksia, uhkauksena vihaamallesi maailmalle.
Ne jäivät leijumaan kipinöiden ympärillesi.
Vihasta kovettuneilla käsilläsi heitit soraa silmilleni, kuin estääksesi minua näkemästä sen minkä sinä olet nähnyt.
Miksi et halunnut minunkin näkevän.
Ja ymmärtävän.

Polvistuen eteesi, annoin ruusunpunaisen suudelman maalle jakojesi alla.
Se oli pyhä suudelma, joka teki sinusta puhtaan ja hyvitti likaiset tekosi,
se sai rumat sanat lentämään tuhkana tuulen mukaan.
Se suudelma poisti sinun silmissäsi olleen soran joka oli estänyt näkemästä kaiken kauniin.
Se sai sinut näkemään kuten minä.

Kunpa voisin oikeastikin saada suudelmallani hänet huomaamaan miten asiat oikeasti on, kuinka kaunista meidän kahden välillä voisi olla. Haluaisin niin, että hän lopettaisi sen turhan uhoamisen ja havahtuisi, sillä hän on täydellinen omana itsenään.
Tai kunpa hän edes opettaisi minut näkemään tämän kaiken hänen silmillään, jos hän vain kertoisi miltä kaikki tuntuu ja mitä hän ajattelee. voisin oppia ymmärtämään.
Olisin valmis tekemään kaikkeni hänen puolestaan. Mutta nykyään se on jo turhaa.
]]>

2005-06-07T22:23:00+03:00 2019-10-30T09:35:40+02:00 https://nobody.vuodatus.net/lue/2005/06/pyha-suudelma nobody https://nobody.vuodatus.net/

se sade oli erilainen kuin aikaisemmat.
se maalasi suolallaan seiniin kirouksia,
sai kaiken kauniin katoamaan varjoihin.

se sade tuli pimeyden keskeltä,
ilman varoituksen sanaa.
se vuoti taivaalta mustana,
kuin tummimmat veripisarat
ja tahrasi kaiken mihin osui.

maahan se muodosti syviä lammikoita,
suolaisia ja pimeitä lammikoita
joihin ihmiset lankesivat sokeina
ja viattomina.

ennemmin tai myöhemmin se sade
hukuttaa kaiken alleen,
ellet sinä luovuta sitä kaikkein makeinta kyyneltäsi,
kullan kimalteista kyyneltä.


(kesäsateessa ei ole mitään vikaa mutta kummasti minä pystyn siitäkin löytämään sen varjo puolen. eikö olisi jo aika löytää elämästäni se kesäinen auringon paiste. mutta entä jos se yksi joka voi estää minua hukkumasta sateeseen, ei haluakaan uhrata viimeistä kultaista kyyneltään minun vuokseni.)
]]>

2005-06-06T21:11:00+03:00 2019-10-30T09:35:43+02:00 https://nobody.vuodatus.net/lue/2005/06/musta-sade nobody https://nobody.vuodatus.net/

Toisinaan mietin, mitkä asiat ovat nykyään arvostettuja, minkä vuoksi ihmiset ovat laittamassa henkensä ja rahansa peliin. Tämän päivän elämässä ei osata arvostaa muuta kuin materiaa.
Kaikkea sellaista, mille voidaan luokitella hinta ja arvo.
Mutta eivätkö asiat, joilla ei ole hintaa, jotka eivät ole myynnissä, ole niitä kaikkein arvokkaimpia.
Niiden saamiseen tarvitaan paljon enemmän kuin tukku rahaa,
Eikö ketään voi enää ilahduttaa vain halauksella, onko pakko tuhlata omaisuutensa siihen että saa nähdä säteilevän hymyn huulilla, hymyn joka saa myös silmät tuikkimaan.
Haluan iladuttaa lähimmäisiäni, mutta en ostamalla tavaroita, jotka kuitenkin lopulta rikkoutuvat kovan käytön jälkeen tai jäävät käyttämättöminä pölyttymään pimeän kaapin takimmaiseen nurkkaan ja jos se taas joskus löydetään sieltä se luultavimmin heitetään pois.
Haluaisin ilahduttaa toisia halaamalla, kertomalla että välitän ja hymyilemällä. Haluaisin hymylläni saada toisetkin iloiselle mielelle. Miksi asiat jotka ovat minulle tärkeimpiä, eivät merkitse muille enää mitään.
Onko ihmisistä tulossa kylmiä, tyhjiä kuoria joiden sisällä musta sielu puhaltaa kylmää ilmaa ulos niinn että kaikki muukin ympärillä turmeltuu.
Eikö tunteilla ole enää merkitystä.
Vai pitääkö ne tehdä muovista ja lyödä viivakooodi hintoineen päälle, ennen kuin ne kelpaavat ja ovat jonkin arvoisia.
Mutta. Olisiko kellään edes varaa ostaa niitä.
]]>

2005-05-31T08:31:00+03:00 2019-10-30T09:35:46+02:00 https://nobody.vuodatus.net/lue/2005/05/se-mika-merkitsee nobody https://nobody.vuodatus.net/

Muistan sen pistelevän kivun jaloissa ja sen kuinka se ei antanut hetken rauhaa, ei varsinkaan öisin.
Ja muistan kuinka äiti istui sängyn reunalla, silitellen silloin vielä oljen vaaleaa tukkaani
ja kuiskien rauhoittavasti pehmeällä äänellään
'kasvukipuja ne vain on, pian ne menee ohi ja sinusta tulee iso'
Äiti oli kuin olikin oikeassa, viimein olin tullut jonkinlaiseen käännekohtaan.
Kivut päättyivät ja sain nukkua kaikki yöt rauhassa.
Mutta hieman myöhemmin tilalle tuli jotain pahempaa,
niiden tilalle tuli kipu johon ei ollut parantavaa reseptiä, kipu jonka kanssa piti elää.
Se kipu oli sisällä, ajatuksissa,
tunteissa.
Enää en edes voi nukahtaa äidin rauhoittavaan ääneen ja hajuveden tuoksuiseen sylliin,
enää äiti ei silitä tummaksi muuttunutta tukkaani.
Olen kasvanut isoksi,
enää se ei ole sopivaa.
Kärsin henkisistä kasvukivuista, olen edelleen kasvamassa.
Olen oppimassa elämään,
oppimassa omilleni.
Pelkään vain etten selviä näistä sisintä raastavista kivuista ilman äitiä.
Ehkä en haluakaan koskaan kasvaa isoksi, ehkä olisin halunnut jäädä siksi pieneksi vaalea tukkaiseksi tytöksi, joka suuret siniset silmät tuikkien kirkaasti kuin tähdet, ei tiedä maailman pahuudesta mitään
ja joka voi aina kömpiä äidin syliin, jos pelottaa.

Äiti, pelkään että kadotan sinut.
Pelkään että kasvan liian nopeasti.
Äiti, opetatko minua olemaan iso.
Äiti, voitko vielä kerran silittää tukkaani,
voitko vielä kerran kuiskata hiljaa
'ei hätää, kipu menee ohi ja äiti on tässä vieressä koko ajan'
]]>

2005-05-30T11:19:00+03:00 2019-10-30T09:35:48+02:00 https://nobody.vuodatus.net/lue/2005/05/kasvukipuja nobody https://nobody.vuodatus.net/

Aurinko herätti minut. Se paistoi niin kovin kirkkaasti sälekaihtimien läpi, että koko huone oli kuin kymmenien lamppujen valaisema. Siinä valaistuksessa ei pahemmin jatkettu unta, olisi se sitten ollut miten hyvä uni tahansa. Itse en piittaa nykyään unista, ei minun unissani koskaan tapahdu mitään mukavaa. Joko ne ovat jotain ihan utopistisia, joista en itsekään saa selkoa tai sitten painajaisia. Tai sitten en muista näkemiäni uniani. Mutta niin.Nousin siis normaalia vikkelämmin sängystä ja valmistauduin tämän päivän kokeeseen.

Koko viikko on vain kokeita. Vähemmästäkin uupuu. Ja inhottaa kun olen aina niin pahantuulinen koeviikolla, tai ainakin tuntuu että olen. Onneksi tällä viikolla ei ole mitään aineita, mihin pitäisi lukea monia satoja sivuja, terveystieto oli ainut. Ja se muuten meni hyvin, ainakin luulisin niin. Ensi viikolla on kaksi vapaa päivää ja sitten kokeiden palautus päivä. Ja sitten vihdoinkin alkaa se kauan odotettu kesäloma.

Tämä päivä ei ole ollut niitä parhaimpia. Aamusta lähtien olen unohtanut kaiken mahdollisen, en edes ymmärrä miten olenkin voinut olla niin huonomuistinen. Ensimmäiseksi unohdin silmälasit ja esitelmään tarvittavat paperit kotiin, mutta muistin ennen tunnin alkua hakea paperit. Mutta silmälasit tietenkin unohtuivat, eihän minulle siinä kiiressä tullut mieleen katsoa sängyn alle. Sitten unohdin täysin että olin luvannut käydä ostoksilla siskoni puolesta, eikä siinä vielä mitään, kaikenkukkuraksi olin unohtanut että mitä minun pitä käydä ostamassa. Siinä vaiheessa alkoi jo hävettää ja suututtaa, mutta tottakai unohdin vielä sen lisäks ranskan koetta varten pidettävän kertaustunnin. Varsinainen päivä.

Vihdoinkin pääsin kotiin ja piti alkaa pänttäämään ranskan kielioppia. Tuntuu turhauttavalta, sillä varmaan ainut lause jonka ranskaksi osaan on 'tu veux un cafe?' ja 'je ne parle pas france.' Edellisissä lauseissakin saattaa sitä paitsi olla kirjoitusvirheitä. Aurinko paistoi niin lämpimästi, etten millään malttanut lukea sisällä,joten puin bikinit päälle ja menin parvekkeelle lukemaan. Ohikulkijat katsoivat kummastuneina, mutta syyttä, nythän on kesä!

Voisin lukea vielä kerran sanat läpi ja sitten mennä suihkuun. Yritän päästä mahdollisimman pian unelle, että olen huomenna pirteä, kun täytyy lukea vuorostaan ruotsia. Lukemista ja koneella oloa häiritsee vain se kun joudun joka toinen minuutti kääntämään pääni ja aivastamaan. Ainut asia mistä en pidä kesässä on tämä piinaava allergia ja kun en ole edes kerennyt kiireltäni lääkkeitä ostamaan. voih.
]]>

2005-05-25T19:29:00+03:00 2019-10-30T09:35:50+02:00 https://nobody.vuodatus.net/lue/2005/05/ei-otsikkoa-3 nobody https://nobody.vuodatus.net/

Juoksimme ja juoksimme. Koko ajan vain kovempaa ja kovempaa. Jalkoja särki mutta emme voineet pysähtyä, muuten se olisi saanut meidät kiinni. Emme edes tienneet minne juoksimme. Ei sillä ollut edes väliä. Kunhan vain pääsimme karkuun.

Miksikö juoksimme?

Vietin iltaa serkkuni kanssa, katsottiin Punainen lohikäärme ja serkkuni lähti sen jälkeen saattamaan minua kotiin. Kello oli jo yli puolenyön kun kävelimme pimeässä ja päätimmekin käydä kaupungin kautta, jos vaikka jotain tuttuja olisi vielä liikenteessä. Joka puolella oli kuitenkin hiljaista, mikä oli aika yllättävää. Yleensä nuoria ei saanut kaupungilta pois ennen kuin aamuyöllä. Muutamat ystävämme tulivat vastaan mopoillaan ja jäivät hetkeksi juttelemaan. Lopulta jatkoimme matkaa lähemmäs keskustaa ja näimme kuin näimmekin lisää kavereita. Istuttiin puistossa ja juteltiin, vaihdettiin illan kuulumisia.Kaikilla oli ollut aika tylsä päivä.

Yhtäkkiä keskustelumme keskeytti naisen huuto, kiljunta ja itku. Katselimme ympärillemme ja näimme kuinka vasta paikalle tulleesta autosta oli tullut pihalle kaksi miestä ja nainen. Toinen mies makasi nyt maassa ja toinen polki tämän päätä kovaan asfalttiin. Nainen katsoi vieressä kauhuissaan ja yritti saada miestä lopettamaan.

Meillä meni hetki ennen kuin saimme aikaiseksi tehtyä yhtään mitään. Kaikki vain hokivat 'ambulanssi. poliisi.' Lopulta yksi ystävistäni soitti hätänumeroon ja jäimme odottelemaan kauemmas poliisn tuloa. Nainen ja mies huomasivat meidät ja nainen lähti peloissaan juoksemaan meitä kohti, sillä mies oli kääntynyt hänen puoleensa toisen miehen makaessa verisenä maassa. Mies lähti juoksemaan naisen perään ja kun nainen saapui luoksemme, kaikkien päässä oli vain yksi sana 'JUOSKAA'.
Nainen juoksi mukanamme ja mies seurasi kintereillä. En kuullut korvissani muuta kuin sen kuinka sydämeni jyskytti ja ilman niiden autojen ääniä, joilla nuoret ajavat öisin, olisin varmasti kuullut toistenkin sydämen lyönnit.

Mies sai naisen kinni. Tiesimme ettei meistä olisi ollut apua, ei mitään vastusta isokokoiselle miehellä. Olisimme luultavasti saaneet kaikki osamme hänen väkivaltaisuudestaan. Kiersimme takaisin sinne, missä mies makasi verisenä maassa ja pian poliisit ja ambulanssi tulivat paikalle. Näky oli kammottava.

Naiselle ei kuitenkaan käynyt kovin pahasti. Hän tuli pian paikalle, nenä veressä mutta muuten kunnossa. Ja poliisit lähtivät etsimään syyllistä miestä. Pian he tulivat takaisin ja pyysivät meitä tunnistamaan miehen.

Monien minuuttien ja kysymysten jälkeen pääsimme lähtemään kotiin. Unta oli kyllä uskomattoman vaikea saada. Mielessä pyöri vain kuva niistä verisistä kasvoista ja naisen itku ja huuto. Ne näkyivät vielä unissanikin.
]]>

2005-05-21T17:54:00+03:00 2019-10-30T09:35:52+02:00 https://nobody.vuodatus.net/lue/2005/05/ei-otsikkoa-2 nobody https://nobody.vuodatus.net/