täysi kuu valtasi suuren osan taivaasta ja hehkui kirkkaana,
se teki oloni levottomaksi.
olin väsynyt edellisen yön suudelmista, makeudellaan ne olivat taas saaneet pääni pyörälle
mutta kitkerä jälkimaku sai minut taas heräämään todellisuuteen.
tänä aamuna huuleni olivat vain rohtuneet auki jääneen ikkunan takia ja lakanat olivat viileät koska et ollutkaan jäänyt uneen asti.
uni ei päässyt sisääni tänään, se ei saanut tyhjennettyä päätäni ajatuksista ja rentoutettua koko kroppaa.
päinvastoin. jännittäen kehoni lähes jokaista lihasta, odotin jotain, tuijottaen kuuta.
kenties luulin että se antaisi ne vastaukset joita kaipasin, piirtäisi ne kuvina taivaalle ja maalaisi väreillään.
tai kirjoittaisi hennosti sanoilla sillan kysmyksistä vastauksiin.
kuuntelin tarkasti, ihan kuin kuu laulaisi minulle ennustuksen.
kietouduin yhä tiukemmin lakanoihin jotka viileydellään nostivat ihon kananlihalle, pian olin niin solmussa lakanoiden keskellä etten löytänyt tietä ulos.
olin loukussa. yksin lakanoiden välissä, ajatuksieni, kysymysteni kanssa. ilman vastauksia. ilman sinua.
vain kuu katseli minua, osoittaen ripauksen sääliä.
ei se minulle mitään kertonut,
valvotti vain,
koko pitkän yön.

(eilen oli harvinaisen sekava ilta taas vaihteeksi. ja tänä yönä en saanut nukuttua silmäystäkään. johtuen ehkä täysikuusta, en tiedä. haluan sen pojan viereeni, lämmittämään lakanani..)